
Joukko Nuorten Lakimiesten jäseniä kokoontui syyskokoukseen mm. valitsemaan yhdistyksen hallitusta vuodeksi 2015. (Kuva: Teemu Oksanen)
Nuoret Lakimiehet ry:n jäsenistö valitsi syyskokouksessaan 10.11.2014 yhdistykselle uuden hallituksen vuodeksi 2015.
Puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Iina-Mari Supperi. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Minna Kavaja, Kristiina Lindholm, Asko Metsola ja Jesse Viljanen. Uusien jäsenten lisäksi hallituksessa jatkavat Eero Blåfield, Hannu Häkkänen, Teemu Oksanen, Tuomas Rytkönen, Hanna-Maria Seppä, Anssi Suominen ja Antti Vaaja.
Uuden hallituksen valinnan lisäksi syyskokous vahvisti toimintasuunnitelman sekä talousarvionvuodeksi 2015. Yksi toiminnan painopiste on ensi vuonna järjestettävät Suomen Lakimiesliiton valtuuskunnan vaalit, joissa Nuoret Lakimiehet tavoittelee vähintään yhtä lisäpaikkaa nykyisen kolmen lisäksi. Tänä vuonna nettisivujen uusimisella aloitettua viestintäuudistusta jatketaan. Lisäksi panostetaan mm. jäsenhankintaan järjestämällä ura-aiheisia tilaisuuksia oikeustieteellisen alan opiskelijajärjestöjen kanssa.
Jäsenmaksut pysyvät ensi vuonna samana kuin tänä vuonna. Kymmenen vuoden jäsenyys maksaa siis edelleen 90 euroa ja vuosijäsenyys 40 euroa.
Onnittelut kaikille hallitukseen valituille ja suuri kiitos kaikille ehdokkaaksi asettuneille aktiivisuudesta!