Tiedotus

Tiedotus

Nula vieraili nuorten juristikansanedustajien luona

Nuoret Lakimiehet kokoontuivat huhtikuisena keskiviikkoiltapäivänä eduskunnan kansalaisinfossa siirtyäkseen turvatarkastuksen läpi Pikkuparlamenttiin tutustumaan eduskunnan toimintaan. Illan isäntinä tulivat toimimaan nuoret ensimmäisen kauden kansanedustajat ja lakimiehet Antti Häkkänen kokoomuksesta sekä Antti Kurvinen keskustasta. Antti Häkkänen valmistui Helsingin yliopistosta talvella 2013 ja työskenteli ennen…

Ehdotus uusiksi säännöiksi on nähtävillä

Päivitys 8.9.2016: Yhdistyksen kevätkokous hyväksyi sääntöjen muuttamisen. Sääntömuutosehdotus käsitellään vielä toisen kerran syyskokouksessa 2016. Syyskokous järjestetään tiistaina 18.10.2016 kello 19 Lakimiesliiton ylähuoneella. Nuoret Lakimiehet ry:n hallitus ehdottaa yhdistyksen kevätkokoukselle 2016, että yhdistyksen sääntöjä muutetaan alla olevan mukaisesti. Mikäli kevätkokous hyväksyy muutetut säännöt, käsitellään sääntömuutosehdotus…

Uusi vapaapaikka arvottavana

Kevään päätteeksi suoritetaan vielä yksi arvonta koskien vapaapaikkaa Kauppakamarin Juridiikka -koulutuksiin. Ilmoittaudu arvontaan alla olevalla lomakkeella viimeistään su 8.5. klo 16. Arvonta koskee toukokuussa ja kesäkuussa järjestettäviä Juridiikka-koulutuksia, jotka löytyvät täältä. Lisätietoja antaa hallituksen jäsen Tuomas Rytkönen (, p. 050 575…

Mitä jokaisen tulisi tietää energiapolitiikasta?

Nuoret Lakimiehet teki tammikuussa 2016 excursion Energiateollisuus ry:hyn. Vierailun aiheina olivat energiapolitiikka sekä vastikään voimaan tullut Pariisin ilmastosopimus. Energiapolitiikasta nulalaisille alusti World Energy Council Finlandin toiminnanjohtaja Lauri Muranen ja ilmastosopimuksesta Energiateollisuuden ilmastopolitiikan ja päästökaupan asiantuntija Joona Turtiainen, joka oli itse seuraamassa ilmastosopimusneuvotteluita. Keskustelu yhteiskunnallisesti näistä yhteiskunnallisesti merkittävistä…

Asianajo- ja lakiasiaintoimistoissa valvottiin psykososiaalista kuormitusta ja työaikalakia

Etelä-Suomen aluehallintoviraston vuosien 2013–2016 aikana asianajo- ja lakiasiaintoimistoihin tekemän työsuojeluvalvonnan tulokset julkaistiin maaliskuun lopussa. Työsuojeluvalvonnan keskeisinä tuloksina todettiin seuraavat asiat: Psykososiaalinen työkuormitus oli valtaosassa työpaikkoja melko hyvin hallinnassa. Työpaikoilla oli panostettu työhyvinvointiin, ja työntekijöiden kuormittumista seurattiin jatkuvasti erilaisin keinoin. Monilla…

Kevään 2016 vapaapaikka-arvonta – osallistu nyt!

Nuoret Lakimiehet ry arpoo kaksi kertaa vuodessa jäsentensä kesken vapaapaikkoja yhteistyökumppaneidensa oikeudellisiin seminaareihin. Kevään 2016 seminaarivapaapaikka-arvontaan voi ilmoittautua 4.4.2016 mennessä tämän artikkelin alaosan lomakkeella. Osallistuneiden kesken arvotaan seminaarivapaapaikkoja Edilex Pron ja Lakimiesliiton Koulutuksen koulutuksiin. Arvontaan osallistuva voi ilmoittaa yhden seminaarin järjestäjää kohden…

Oletko lähisukusi ensimmäinen akateeminen? Osallistu tutkimukseen

Ohessa Nuorille Lakimiehille välitettäväksi tullut pro gradu -haastattelupyyntö. Oletko lähisukusi ensimmäinen akateeminen? Etsin yhteiskuntapolitiikan pro gradu -tutkielmaani varten yksilöhaastatteluihin Suomessa asuvia henkilöitä, joilla on akateeminen loppututkinto oikeustieteellisestä ja jotka ovat suorittaneet perhepiirinsä ensimmäisenä yliopistokoulutuksen sekä tutkinnon suorittamisesta on kulunut enintään…

Mikä ihmeen TeNulaSku?

Maaliskuun alussa Nuoret Lakimiehet viettävät lauantaita laskettelun (ja jälkilaskettelun) hengessä Himoksella. TeNulaSku ei kuitenkaan ole täysin uusi tapahtuma, vaan pikemminkin pitkän perinteen herättelyä. Nuorten Lakimiesten 75-vuotishistoriikissa asiasta kerrotaan muun muassa seuraavin sanankääntein: Nuoret Lakimiehet kauan sitten, 1990-luvulla (Jorma Tilander, Antti Sorjonen ja Nina Pärssinen)…

Vuoden 2016 hallitus järjestäytyi

Nuoret Lakimiehet ry:n uusi hallitus järjestäytyi kokouksessaan 19. tammikuuta 2016. Puheenjohtajana jatkaa syyskokouksen päätöksen mukaisesti Iina-Mari Supperi. Varapuheenjohtajana ja tiedottajana jatkaa Teemu Oksanen, pääsihteerinä Minna Kavaja, taloudenhoitajana Jesse Viljanen ja jäsenrekisterinhoitajana Kristiina Lindholm. Muiden hallitusten jäsenten vastuualueet jaettiin seuraavasti: Ilari Autio: asiatapahtumat Heikki Lindroos: viihdetapahtumat, alueyhteistyö…