Kategoria Ajankohtaista

Kiti ja Jaakko valtuuskuntaan – Nula menetti yhden paikan

Nuoret Lakimiehet saivat Lakimiesliiton valtuuskuntaan kaksi jäsentä tulevalle kolmivuotiskaudelle (2016-2018). Tiputusta kuluvaan kauteen on yksi paikka. Nulan vaalikuningatar oli Kiti Karvinen (25 ääntä). Toiseksi jäseneksi nousi valtuuskunnassa kuluneellakin kaudella istunut Jaakko Laurila (24 ääntä). Onnittelut Kitille ja Jaakolle! Nulan lisäksi Hallintolakimiehet menetti yhden paikan…

Uusi hallitus valittu – Iina-Mari jatkaa puheenjohtajana

Nuoret Lakimiehet ry:n syyskokous 2.11. valitsi Iina-Mari Supperin jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2016. Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Otto Meri, Heikki Lindroos ja Ilari Autio. Lisäksi hallituksessa jatkavat Teemu Oksanen, Minna Kauranen, Jesse Viljanen, Kristiina Lindholm, Hanna-Maria Seppä ja Tuomas Rytkönen. Onnittelut…

Lapsettaako? – Nula-onginnasta Lakimiesmessujen vetonaula

Nuoret Lakimiehet oli perinteiseen tapaan mukana lokakuun alussa järjestetyn Lakimiespäivän Lakimiesmessuilla. Ja kuinkas sitten kävikään – Nulan ständi nousi yhdeksi messun vetonauloista, johon riitti jonoa pitkälle iltapäivään asti. Nuoret Lakimiehet lähti rakentamaan messukonseptiaan rohkeasti sen kuuluisan laatikon ulkopuolelta. Kuinka niitä messukarkkeja voisi jakaa…

Kvartaalikaljojen puolivuotiskatsaus

Vuosi 2015 toi maaliskuussa BrewDogiin järjestetyn olutmaistelun lisäksi nestemäistä viihdettä myös perinteisten kvartaalikaljojen muodossa. Vuoden ensimmäisten kvartsien ajankohdaksi oli valikoitunut jo edellisen vuoden puolella perjantai 20.2. ja tapahtuma päätettiin toteuttaa Panimoravintola Bruuverissa. Loppujen lopuksi 30 hengelle varatut pöytämme eivät edes…

Juristit ja oikkarit eduskuntavaaleissa – Nula haki ehdokkaiden linjauksia!

Nuoret Lakimiehet ry lähestyi eduskuntavaaliehdokkaina olevia nuoria juristeja ja oikeustieteen opiskelijoita kahdella kysymyksellä tulevaisuuden haasteista. Puoluetoimistoista saatujen tietojen perusteella ehdokkaille lähetettiin seuraavat kysymykset: Mitkä ovat Suomen työmarkkinoiden kolme suurinta haastetta? Miten kehittäisit oikeuslaitoksen toimintaa? Vastauksia saatiin vihreiden, kokoomuksen, perussuomalaisten ja RKP:n ehdokkailta.…

Vuoden 2015 hallitus järjestäytyi

Nuoret Lakimiehet ry:n uusi hallitus järjestäytyi kokouksessaan 19. tammikuuta 2015. Puheenjohtajana jatkaa syyskokouksen päätöksen mukaisesti Iina-Mari Supperi. Varapuheenjohtajana ja tiedottajana jatkaa Teemu Oksanen. Uudeksi pääsihteeriksi valittiin Minna Kavaja, taloudenhoitajaksi Jesse Viljanen ja jäsenrekisterinhoitajaksi Kristiina Lindholm. Muiden hallitusten jäsenten vastuualueet jaettiin seuraavasti: Eero Blåfield: sisältövastaava Hannu…

#metahdomme

Nuoret Lakimiehet ry:n hallitus on päättänyt kannattaa Suomeen tasa-arvoista avioliittolakia. Aiemmin tällä viikolla myös Suomen Lakimiesliitto päätti kannattaa lakiehdotusta. Lakimiesliitto totesi oman tuenosoituksensa yhteydessä osuvasti: ”Koska yhdenvertaisuus lain edessä on oikeus ja kohtuus.” Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista Eduskunnan täysistunto päättää perjantaina 28.11.2014 tasa-arvoista…

Uusi hallitus valittu, Iina-Mari jatkaa puheenjohtajana

Nuoret Lakimiehet ry:n jäsenistö valitsi syyskokouksessaan 10.11.2014 yhdistykselle uuden hallituksen vuodeksi 2015. Puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Iina-Mari Supperi. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Minna Kavaja, Kristiina Lindholm, Asko Metsola ja Jesse Viljanen. Uusien jäsenten lisäksi hallituksessa jatkavat Eero Blåfield, Hannu Häkkänen, Teemu Oksanen, Tuomas Rytkönen, Hanna-Maria Seppä, Anssi…

Nula etsii uusia aluevastaavia

Nuoret Lakimiehet järjestää tapahtumia jäsenilleen ympäri Suomea. Tällä hetkellä yhdistys toimii pääkaupunkiseudun lisäksi aktiivisesti Turussa ja Oulussa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisesta toiminnasta vastaavat aluevastaavat. Turussa ja Oulussa Nulan aluevastaavien johdolla juodaan mm. kvartaalikaljat sekä vietetään perinteiset pikkujoulut. Etsimme tällä hetkellä uusia aluevastaavia…